Panko on japanilainen versio korppujauhoista. Niiden avulla ruokiin saa helposti uskomattoman rapean pinnan. Pankojauhot on tarkoitettu erityisesti leivitykseen ja kuorrutukseen.
Lue myös: Leivitys: Näin onnistut paneroinnissa ja saat aikaan rapean kuorrutteen
Rapea pinta pankojauhoilla
Pankojauhot ovat perinteisiin korppujauhoihin verrattuna väriltään vaaleampia, rakenteeltaan karkeampia ja kooltaan suurempia. Japanilaiset ”ihmejauhot” myös imevät paistettaessa itseensä vähemmän öljyä kuin tavalliset korppujauhot ja juuri näistä syistä lopputuloksesta tulee ilmavampi, kevyempi ja rapeampi kuin perinteisiä korppujauhoja käytettäessä.
Pankojauhot kestävät hyvin myös lämpöä ja siksi pankojauhoissa pyöräytetyistä ruoista tulee paistettaessa paitsi rapeita, myös kauniin värisiä ja herkullisen makuisia.
Monet ammattikokit vannovat nyt pankojauhojen nimeen, mutta kotikokkienkin kannattaa ottaa ne keittiönkaappinsa vakiovarusteeksi. Niiden avulla esimerkiksi kotitekoisista kalapuikoista tulee herkullisia ja rapeampia kuin koskaan.
Tee kalapuikot esimerkiksi seitistä tai turskasta, mutta vaihda ohjeissa käytetyt seesaminsiemenet ja maissihiutaleet pankojauhoihin. Näistä kalapuikoista tykkäävät niin lapset kuin aikuisetkin.

Corn flakes -turska ja korianteriaioli on englantilaisen katuruoan, fish and chipsin, innoittama kalaruoka. Turskapalat leivitetään rapeiksi ja dipataan korianteriaioliin. Kuva: Kristiina Kurronen
Ohjeet:
Corn flakes -turska ja korianteriaioli
Pankojauhojen avulla päivität myös monet klassikkoruoat hetkessä nykypäivään. Herkullisten broilerileikkeiden maun salaisuus on nokare hunajaista dijoninsinappia, rapea kuorrute syntyy pankojauhoilla.

Sinappiset broilerileikkeet saavat upean makunsa väkevän makeasta hunaja-dijonsinapista. Rapean pinnan salaisuus piilee pankokorppujauhoissa. Kuva: Niclas Mäkelä
Ohje: Sinappiset broilerileikkeet
Keventäjän kaveri
Uppopaistaminen ja rasvassa käristäminenkään ei pankojauhoja käytettäessä ole välttämättä tarpeen, vaan pankojauholeivitys toimii myös silloin, kun ruoka paistetaan uunissa. Tämä ilahduttanee erityisesti niitä, jotka eivät voi vastustaa rapean rapsakkaa paistopintaa, mutta haluavat silti herkutella astetta kevyemmin. Kokeile pankojauhoja esimerkiksi uunissa paahdettujen kananuijen panerointiin.

Paneroidut eli leivitetyt kananuijat ovat niin lasten kuin aikuistenkin mieleen. Japanilainen pankokorppujauho takaa superrapean lopputuloksen. Kananuijat voi kypsentää kevyesti uunissa ilman rasvaa. Kuva: Kristiina Kurronen
Ohje: Pankopaneroidut kananuijat ja rakuunadippi
Kokeile myös kuorrutukseen
Pankolla voi kuorruttaa lihojen, kalojen ja kasvisten lisäksi myös vuokaruokien ja laatikoiden pintoja. Pankojauhoilla loihdit esimerkiksi makaronilaatikkoon vastustamattoman rapean pinnan ja yhtä lailla ne toimivat myös joulun perinteisten lanttu– ja porkkanalaatikon kuorrutteena. Ripottele vuokaruoan pinnalle japanilaisia korppujauhoja, vuole päälle voinokareita ja nosta vuoka uuniin muhimaan.

Porkkanalaatikon pinnan kruunaa voinokareet ja mantelijauhe. Kokeile myös panko-korppujauhoja, niin saat superrapean kuorrutteen. Kuva: Jorma Marstio
Ohjeet: